Kirjoitan sinua kohti, vuonna 1985 Extaasiin hurahtanut nainen.
Olit silloin parikymppinen – tai 15, yli 25. Jonkin ikäinen. Numeroilla oli vuonna 1985 muita merkityksiä. Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa oli kulunut vasta 40 vuotta. Sharpevillen verilöylyn 25-vuotispäivänä maaliskuussa ainakin 17 ihmistä kuoli. USA:n presidentti Ronald Reagan kehui Etelä-Afrikan hallitusta siitä, että se oli kitkenyt maasta rotuerottelun, jota Yhdysvalloissakin oli joskus ollut. Etiopian nälänhätä jatkui. Ranskan armeijan agentit räjäyttivät Greenpeacen Rainbow Warrior -aluksen Aucklandin satamassa Uudessa-Seelannissa. Irlannissa sallittiin ehkäisyvälineiden käyttö.
Suomessa elettiin nousukautta. Vuoden 1985 syksyllä Suomen Punainen Risti testasi kaikki luovutetut verierät ihmiskunnan uuden vitsauksen, HTLV-III eli HI-viruksen havaitsemiseksi. Vuosisadan siihen mennessä alhaisin lämpötila Suomessa mitattiin Sallan Naruskassa, jossa oli pakkasta -50,4 astetta. Keväällä luterilaisen kirkon piispainkokous torjui lapsettomuuden hoidossa keinohedelmöityksen. Keskustelua siitä, voitaisiinko valtionkirkossa sallia naisten toimia papinvirassa, käytiin kiivaasti.
Internetin DNS-nimipalvelu otettiin käyttöön. Puhelin oli kiinni seinässä puhelinjohdolla. Helsingin ensimmäinen paikallisradio Radio City aloitti lähetyksensä.
Ja Helsingissä syntyi anarkistinen naisten kulttuuriryhmä Extaasi. Siinä rytäkässä minun maailmani mullistui. Seinät levenivät, maailma avartui yli reunojen, räjähti ja rakentui uudeksi. Mikään muu tapahtuma tuona aikana, 80- ja 90 -luvun taitteessa, ei ole aiheuttanut yhtä kauaskantoisia seurauksia, kipuja ja iloja.
Mitä Extaasi sitten oli? Anarkofeministinen, lesboanarkistinen, queerfeministinen – rakas ja raskas ajan lapsi. Extaasi oli kaikkea, mitä joukko naisia sai päähänsä. Tai no, naisia ja naisia. Kaikille Extaasissa mukana olleille sukupuoli ei ollut sementoitunut ominaisuus, vaan virtaavaa, löydettävissä olevaa. Sukupuolen ilmaisu oli kokeilujen kohde, purkutyömaa, jonne saattoi myös rakentaa jotain pysyvää. Muunsukupuolisuus ja transihmisyys olivat läsnä, mutta niihin viitattiin eri käsitteillä. Yleinen suhtautuminen eri tapoihin ilmaista, määritellä ja kokea sukupuolta oli inspiroitunutta. Seksuaalinen uteliaisuus lavensi kokemusmaailmaa reilusti yli heteronormatiivisten luokittelujen. Ylivoimaisesti suurin osa extaasilaisista määritteli itsensä lesboksi, jotkut bi-naisiksi, mutta mukana oli myös homoja, pari heteronaista ja resurssiryhmässä miehiäkin.
Extaasi eli kahviloissa, julkaisi lehtiä, sadomasokismista inspiroituneen kirjan, se oli performatiivinen ryhmä, mutapainiryhmä, bilemoottori, bändi, asumiskokeiluja toteuttava ryhmä, talon- kadun- ja mediatilanvaltaaja, joillekin se oli päihteiden väärinkäyttöä antaumuksella harrastava porukka. Extaasi oli poliittinen monella eri tavalla ja tasolla – protoqueer, ehdottomasti – mutta myös epäpoliittinen, luovan hulluuden kokkipaja. Itse kullakin oli mieli palasina – kuka tai mikä meitä rikkoi? Jotkut rikkinäiset palat sopivat yhteen.
Minulle Extaasi ei ollut paikka, bileet tai tuote, vaan yhteys. Se oli kasvamista sukulaisuuteen, jossa perhenormitus oli jotain ihan muuta.
Tiistaina, 26.11.1985 Ilta-Sanomissa julkaistiin koko sivun juttu otsakkeella ”Extaasi vain naisille”, kirjoittajana Päivi Isotalus. Ingressi kertoo, että ”Naiscafe Extaasi on ollut avoinna naisille kolmena perjantaina. Asiakkaita on ollut joka ilta enemmän kuin kirjakahvila Suuri Illuusioni vetäisi. Haaveena onkin naisten oma talo ja kahvila keskieuroopplaisten suurkaupunkien malliin”. Tekstissä on haastateltu neljää paikalla ollutta naista. He kertovat, että tavoitteena on saada iloa elämään, vapautusta suomalaiseen yöelämään ja: ”Mä haluan olla irti tästä yhteiskunnasta ja muuttaa sitä. Irrottautumalla voi luoda omat elinolosuhteensa”. Jutun lopussa todetaan, että Extaasi etsii vielä itseään. Artikkelista käy ilmi, mikä vimma naisia yhdisti: suunnitteilla oli naisten taloon perustettava kulttuurikeskus, naiselokuvafestivaalit, ja performansseja.
Myöhemmin Länsiväylässä julkaistussa, Taru Levomäen kirjoittamassa jutussa, Seija kertoo Extaasin syntyhistoriasta: ”Mä olin just tullut Amsterdamista kesällä -85 ja täysin toisistamme tietämättä ilmoiteltiin yhden toisen tytön kanssa lehdissä, olisko joku kiinnostunut perustamaan aktiivista kulttuurin alalla toimivaa naisryhmää. Syksyllä me sit löydettiin toisemme ja alettiin yhdessä kehitellä kaikenlaisia ideoita”.
Seija avaa myös eroja Suomen ja muun maailman välillä. Kun monet naisryhmät maailmalla olivat jo mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa, Suomessa naiset vasta lukivat ja miettivät asioita. “Extaasissa me yritetään peilata näitä samoja yhteiskunnallisia teemoja taiteen kautta – ja olla siten omalla tavallamme kantaaottavia ja aktiivisia.”
Hän kertoo jutussa, että Extaasin alkuvaiheessa naiset toivat esiin erilaisia näkökantoja, järjestivät tilaisuuksia, pyrkivät vaikuttamaan ja saamaan ihmisiä liikkeelle. “Mutta Suomessa kaikki on niin lukkiutuneita omiin ajatuksiinsa, ettei se paljon auta. Eikä meillä oo mitään erityistä markkinointitarvettakaan, kun ei meillä oo mitään selkeää yhteistä ajatustapaa tai ideologiaa.”
Toisaalta Seija toteaa extaasilaisilla olevan tietty yhdistävä elämäntapa josta löytyy virikemateriaalia mihin vaan.
Samassa artikkelissa Niina kuvailee Extaasiin mukaan tulleiden naisten moninaisuutta. Karsintakilpailua ei lesbojen, feministien tai muiden kesken ollut. “Enemmän tää on sellainen tyyppijuttu: joku tulee ja ystävystyy kaikkiin ja oikein iskee ankkuria meidän touhuihin. Paljon on sellaisiakin, jotka tulee ja menee.” Hän koki Extaasin ideaksi mahdollisuuden tehdä mitä vain: extaasilaiset menivät mukaan toinen toistensa projekteihin, ideoita tuettiin konkreettisesti.
Jäljelle jääneistä papereistani käy ilmi, että vuonna 1985 yritimme määritellä itsellemme, mistä Extaasissa oli meille itsellemme kyse. Extaasin ”Totaalisen hurmoksen vähäkatkismus papittarille” listaa seuraavasti:
- Kaikenkattavia selityksiä kukaan ei voi antaa
- Valheen Aave liikkuu suurissa Aatteissa ja Oikeissa Vastauksissa
- Toteuttakoon jokainen mieltään miten tahtoo, mutta toteuttakoon, älköön luopuko, vaan kilvoitelkoon, niin tahtoessaan
- Olkaamme naisia, hyeenanlaisia, jotka synnyttävät, siittävät ja imettävät ja … – mitä tahtovat, siellä missä sattuvat olemaan
- Papittarenkaapumme alta pilkahtaa liekki, sillä orgasmi on tuli
ja
Naiskahvila
palaa
Extaasissa
Vähäkatkismus oli käsiohjelmana Extaasin organisoimassa muotishowssa, joka järjestettiin Hakaniemen sillan kupeessa olleessa Rocktails-ravintolassa. Tapahtuma pakeni muotishown määritelmiä monella tapaa. Lassi Poikonen kirjoitti Iltalehteen otsikolla ”Akat asialla Rocktailsissa: Extaasia ja AIDS-eroa…”. Poikonen viittaa ero-sanalla erotiikkaan: ”AIDS-erotiikka on yhtä kuin violetin- ja mustanvärisiä ihokkaita ja pelokasta koskettelua”. Tekstistä välittyy toimittajan hämmästys, kun ”Yhtäkkiä lattialle vyöryy pistaasinvärinen vaahdolla koristeltu vaateilmestys. Esille saapui myös isänmaallinen osuus, valmis ikkunalauta-asetelma kahvikuppeineen ja Suomen lippuineen. Kahden naisen sado-esitys oli kiihottava keskeytys”. Catwalkilla nähtiin myös lipereihin sonnustautunut, ylävartalopaljaana esiintynyt nainen, joka siunasi muita esiintyjiä ja yleisöä.
Asut eivät olleet ainoa muotishown yleisöä hämmentänyt elementti. Illan aikana Extaasi-bändi esiintyi (joidenkin lähteiden mukaan) ensimmäistä kertaa tällä nimellä. Keikalla kappaleet sanoittuivat biisin edetessä. Laulaja, joka myöhemmin keskittyi lausumaan runojaan kuparinsoittamisen säestyksellä, oli Rocktailsin keikalla yhtyeen solisti. Hän lauloi antaumuksella omassa rytmissään ja omissa sfääreissään. Bongot ja marakassit riittivät bändille sillä kertaa soittimiksi.
Muotishown jälkeen ilmestyneessä, extaasilaisten itsensä julkaisemassa Himosta Rottiin numerossa 1 Extaasin periaatteita avattiin taas:
”Perimmäiseksi tarkoitukseksi koko kohkaamiselle on kristallisoitunut halu hämmentää. Vielä siinä määrin, että aktivistitkin ovat hämmentyneitä ja täynnä kysymyksiä tulevaisuudesta ynnä menneisyydestä.
Periaate on sikäli laajasti käsitettävissä, että sen alle saa mahtumaan kaikennäköistä säheltämistä; korvalappustereodiskoa, hengellisiä ilkamointeja ja ilakointeja, hämäräsisältöisiä lehtiä ja outoja tapahtumia, aivoputki syytää kyllä ideoita mutta, niin tekijät ovat tässäkin vähissä. Kaikenlaistahan on ollut, muotishowsta mutapainiin, mutta elämä on niin lyhyt ja viiniä vähän, ettei sitä kannata juosten kusta harmaita iltapäiviäkään.
Kesäkahvila, astrologia-ilta, onhan tässä valinnanmahdollisuuksia että pistäppä töppöstä toisen eteen ja tule lauantaisin Naiscafe Kestinlehtoon (auki myöhään) ja innostu. ”
Viimeisen kolmen kuukauden aikana olen jutellut kolmentoista Extaasissa mukana olleen ihmisen kanssa. He ovat oman määrittelynsä mukaan olleet Extaasin liepeillä, keskiössä, mukana alusta loppuun, vain alussa/ vain lopussa. Jokainen keskustelu piirtää tuosta ajasta, omasta kokemuksesta ja Extaasista omanlaisensa kuvan. Ihmiset muistavat tilanteita todella tarkasti – tai eivät muista juuri mitään. Samassa tapahtumasarjassa mukana olleet ihmiset muistavat asiat aivan toisin. Muistikuvien erolla ei kuitenkaan ole mitään väliä. Historiallista ”totuutta” tässä nyt kaikkein viimeiseksi yritetään tavoitella. Se ei ollut silloin, eikä ole nyt, merkityksellistä. Muistot rakentuvat tästä elämäntilanteesta käsin, ja ne ovat jokaisen omia, jokaiselle itselleen merkityksellisiä.
Se, millä on merkitystä, on tuoda tähän aikaan yhteisten ja yksilöllisten muistojen kautta peili, joka näyttää meille kaikille extaasissa olleille sen, mikä oli meitä ympäröivän kulttuurin vaikutus kaikkeen kokemaamme. Peiliin katsominen voi johtaa itseä koskevan, omaksutun narratiivin muutokseen, oman elämäntarinan uuteen tulkintaan. Tästä peilistä tulen kirjoittamaan erillisen blogipostauksen, joten ei siitä sen enempää.
Tavoitteeni on hahmotella blogitekstien sarjassa kollaasia yhteisestä historiasta, Extaasin ajasta. Koneen säätiö myönsi minulle suunnittelutyöhön puolen vuoden apurahan.
Tässä tekstissä, ja muissakin jotka omalla nimelläni tällä alustalla julkaisen, tutkin extaattista aikaa omasta vinkkelistäni. Data, jota käytän, on arkistoista kaivettua, siinä kaikuu julkaisuajankohta, mutta tulkintani teen 2020-luvun perspektiivistä, tähän aikaan ankkuroituen. Elämäkerrallisuuden ymmärrän juuri näin: mennyttä katsotaan nykyhetkestä käsin.
Jottei tämä blogi jäisi yksin minun elämäkertaani valottavaksi kutsun teitä, Extaasin aikaisia ystäviäni, kanssakirjoittamaan blogitekstejä: jos kutsut otetaan vastaan tämän blogin seinät työntyvät kauemmas. Ehkä haluat kokeilla kirjoittamista eri tavoilla: itsenäisesti, kollektiivisesti? Ota yhteyttä, jos kirjoittaminen kiinnostaa. Katsotaan, miten tässä käy.
Jos haluat seurata blogia sähköpostin kautta, så här
Extaattisia kokemuksia 