1987, tammikuu.
Lehdistötiedotteesta:
“We are a group called Extasy. We are opening a new night for women only at the Market Tavern. There will be alternative music; arts + pornography made but women for women who feel the need for this kind of atmosphere. We are opening this weekly club because there is nowhere in London for women to go fill out their fantasies and hopes…..
In the future we are having striptease-contests, mud wrestling, tattoo making, bands, shows, knife throwing and lots of surprises…..we are always open for any films or shows, so get your act together and come around….”
Dj Echomiss ja allekirjoittanut asuivat Lontoon Brixtonin vallatussa talossa noihin aikoihin. Brixtonin pääosin jamaikalaista yhteisöä täydensi eri puolelta maailmaa saapuneet anarkistit. Tee se itse meininki synnytti omaehtoista toimintaa kaikille tasoille; ruoan jakelua, väärennettyjä inter rail- kortteja, taidegallerioita hylätyille juna-asemillle, piraattiradioita ja omia lehtiä.
Lontoossa oli suht helppo olla, kun pysyi tietyissä porukoissa. Tukea sai aina. Lesboanarkistina huomasin kuitenkin pian, että tietynlaiset näkymättömät rajat olivat olemassa siihen, miten lesbona pitäisi toimia. Tykkäsimme pukeutua mustaan nahkaan ja kulkea pää ajettuna. Tällä lookilla ei päässyt normilesboklubeihin sisään. Gay Pride marssin jatkobileisiin feministiseen naisten keskukseen ei ollut asiaa, jos käsiraudat tai joku muu sadomasokismiin viittaava esine oli näkyvillä.
Kerran kun olin ripustanut ruoskan oman huoneeni seinälle naisten vallatussa talossa, minut pyydettiin lähtemään sieltä. Toisen kerran, kun mustaksi maalatun ja mm kettinkeillä koristellun asuntomme wc meni tukkoon ja kannatusmielessä kutsuimme Lesbian plumbers – yrityksestä korjaajat, he kieltäytyivät työskentelemästä asunnossamme sen väkivaltaisen sisustuksen vuoksi.
Jossain kohtaa tätä erikoista “piilo”normitettua ilmapiiriä päätimme perustaa oman klubin. Siellä kukaan ei määrittelisi sitä, miten saa pukeutua ja minkälaista viihdettä haluaa kuluttaa. Jaoimme flyereita muiden lesboklubien ulkopuolella ja pian sana levisi ja klubi-illat olivat täynnä mitä mielenkiintoisempia naisia ja luovempia esityksiä.
Valitettavasti sana levisi myös feministien pariin. Lesbians against sadomasochism -ryhmä kuljetti bussilastillisen naisia seisomaan portaille, mistä noustiin klubille. He supisivat jokaisen klubille tulevan korvaan, että sinulla on patriarkaatin verta käsissäsi. He toistivat tätä säännöllisesti kunnes kerran tekivät yllätyshyökkäyksen sisälle klubiin mustat naamiot päässään juuri ennen kuin se avattiin tuhoten maalipommeilla ja sorkkaraudoilla kaiken baarista lähtien.
Ryhmä kysyi omissa flyereissaan kuinka klubimme poikkeaa siitä sorrosta, mitä miehet harjoittavat naisia kohtaan. Miten voimme puolustaa rasismia, antisemitismiä ja naisvihaa? Asuuko päässämme mies? Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta, kun törmäsin poliittinen korrektius -ilmiöön. En pystynyt samaistumaan heidän sanomaansa. Klubi jatkoi toimintaansa useita vuosia vaikka Dj Echomissin kanssa itse siirryimme seuraavaksi valloittamaan New Yorkia. Ja sieltä vielä myöhemmin San Franciscoon. Ja aina välillä takaisin Helsinkiin.
Katselen noita aikoja luovuuden ja oman voiman ilmentämisen linssien läpi. Olen myöhemmin havainnoinut, että monet porukoissamme henganneet tulivat hyväksikäyttö-, laiminlyönti- tai väkivaltataustaisesta lapsuudesta ja nuoruudesta. Elämä 80-90 luvun suurkaupunkien alakulttuureissa, asuen mieluiten vanhoissa varastoissa, graffitilla peitetyissä tehtaissa tai vallatuissa kämpissä, oli kaunista. Irtonaisuuden tunne oli parasta ja välinpitämättömyys ilmensi rakkautta.
Maailman ja kulttuurien moninaisuus viehätti. Kaikki uusi, mitä tuo vallankumouksellinen vuosikymmen synnytti maailmaan, avasi minua yhä enemmän omalle luovuuden ilmaisulle. House, techno, rap ja hip hop inspiroivat Dj Echomissiä ja minua ja klubit, mitä organisoimme eri kaupunkeihin olivat näyttämöjä koko yön kestäville reiveille, itse tehdyille valoshowlle ja sen ajan vhs-kameroilla kuvatuille visuaaleille.
Hieman vakavana introverttinä löydän myös paljon leikillisyyttä noista ajoista. Leikillisyyden energia saattoi pohjautua tyhjyyden, kivun ja nautinnon yhdistymiseen, kuten sadomasokismissa, mikä saattoi johtaa päiviä kestäviin performansseihin. Mutta se oli kuitenkin luovaa energiaa. Se ei ollut tarkoituksellista vallankäyttöä, kuten sen ajan äärifeministit väittivät. Ehkä myös se, että sain ilmentää omaa fantasiamaailmaani muiden kanssa, auttoi pitämään minut kiinni todellisuudessa ja olematta sortumaan esimerkiksi huumeisiin.
Chainreactions on mukana brittien Rebel Dykes dokkarissa ja historiaprojektissa yhtenä merkittävänä ilmiönä sen ajan Lontoossa. Klubi oli henkireikä monelle ja synnytti mm uusia trendejä ja yhteisöjä. Olen antanut haastattelun tähän dokkariin ja sen ensi-ilta on vuoden 2021 helmikuussa. Haluamme näyttää dokkarin myös Suomessa ja järjestää keskustelua sen pohjalta.
Täältä voi lukea lisää: https://www.rebeldykeshistoryproject.com
Moninaisin ajatuksin ja halulla jutella lisää noista ajoista kaikkien kanssa, ketä se kiinnostaa. Myös niiden kanssa, joilla on huonoja ja vähemmän inspiroivia muistoja noista ajoista.
Seija Virva
Extaattisia kokemuksia 